Muistio hallituskokouksesta 22.9.2021

24.9.2021

TES-neuvottelutilannetta Teollisuusliiton näkökulmasta: Teknologiasektorilla oli 1.9 uuteen yhdistykseen (Teknologiateollisuuden Yrittäjät ry) liittynyt 200 yritystä siitä Teknologiateollisuuden 1600 yrityksestä. Eli noin 33 000 työntekijää 320 000 työntekijästä, joista ei edes tietoa, kuinka suuri on työntekijöiden osuus näissä yrityksissä. Mikä tarkoittaisi sitä, että ainakaan alalle ei syntyisi yleissitovaa työehtosopimusta. Ei myöskään ole yksikään teknon yrityksistä ollut yhteydessä liittoon tai pääluottamusmiehiin, sillä asialla, että haluaisivat tehdä yrityskohtaisia työehtosopimuksia. Nykyiset sopimukset teknon puolella lakkaavat olemasta voimassa 1.12 ja sen jälkeen ei ole työrauha-velvoitetta.

Kemiansektorilla on 3 työnantajaliittoa, joiden kanssa on neuvottelukierroksen valmistelut normaalisti käynnissä. On kuitenkin syytä huomioida, että tulevaa kierrosta “sävyttää” Metsäteollisuuden ja Teknologiateollisuuden tekemät päätökset. Ja taas perinteisesti aloittaa kemian sektorilla peruskemia- ja muovituotesektori neuvottelut. Lasikeraamisen eli meidän neuvottelut käydään työnantajaliiton kanssa sen jälkeen.

Puutuotesektorilla on ehdottomasti vaikein tilanne, varsinkin UPM:n osalta.  Metsä Groupin ja Stora Enson kanssa käydään neuvotteluja yrityskohtaisista tesseistä, mutta helppoa ei ole sielläkään.

Kaiken kaikkiaan on syytä valmistella työntekijöitä joka sektorilla ja työpaikalla siihen, että tarvittaessa puolustamme yleissitovia työehtoja kaikin käytettävissä olevien keinojen kautta. 


Pilkington plm Uusivirta: Herättipä huomioni kyseinen uutinen Kemianteollisuuden Kemia-lehdessä 14.9.2021

Borealis Polymers ja Pilkington Automotive ovat voittaneet kilpailun, jossa haettiin hyviä tarinoita työpaikan yhteishengestä ja neuvottelukulttuurista, kertoo Kemianteollisuus ry. Kemianteollisuus järjesti kilpailun työnantajan edustajille ja henkilöstölle yhdessä Ammattiliitto Pron kanssa. Kuluva vuosi on kemianteollisuudessa paikallisen sopimisen vuosi, jonka teemana on erityisesti yhteistyön ja neuvottelukulttuurin merkitys. Järjestäjien tavoitteena on siivittää paikallista sopimista uuteen nousuun. Palkinnot kilpailun voittajille jaettiin gaalaillassa, joka pidettiin 9. syyskuuta Kirkkonummen Majvikissä.

Jos ajattelee, kuinka vaikeaa on ollut saada mitään toimivaa puhe- tai neuvotteluyhteyttä nykyisen johdon aikana, niin ihmettelen suuresti kyseistä palkintoa. Vai pitääkö tästä tehdä sellainen johtopäätös, että on vain yksi työntekijäryhmä, jonka kanssa työnantaja neuvottelee. Palattu nähtävästi ajatukseen työpaikasta, jossa on “kahden kerroksen” väkeä.  Toki, nyt on myönnettävä, että kesälomien jälkeen on HR-päällikkö saanut itseensä puhtia ja tekemättömiä asioita on monia saatu joko aloitettua tai kokonaan hoidettua loppuun. Ehkä se tästä paranee, kunhan vielä jossain kohtaa huomaisi, että johdossa arvostettaisiin myös tuntipalkkaisia, emmekä olisi vain kuluerä viivan alla.

Tällä hetkellä on koitettu hieroa paikallista sopimusta aloittamis- ja lopettamistyöstä, mutta vielä ollaan aika kaukana työnantajan kanssa siitä, mitä se on. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kyseinen lisäys TES:n pitäisi saada seuraavalla työehtosopimuskierroksella ehdottomasti pois. Kyseinen TES kohta on vain loistava tapa työnantajalle kiertää ylityökorvaukset!


Rakla Pete Markkinen: Raklalla on ollut koko vuoden hyvin töitä ja onpa välillä ollut jopa kiireen tynkääkin. Toivottavasti jatkuu vielä pitkään. Huolta on aiheuttanut raakalasin hinnan nousu jo toisen kerran tänä vuonna. Onko sillä vaikutuksia tilauskantaan vai ei?  Eli kohtuu hyvältä näyttää ja koko vuosi on menty siinä plussan puolella, mitä tulee viivan alle jääneeseen tulokseen. Haittapuolena on tuotannon minimimiehitys, joka on erittäin haavoittuvainen esim. sairaslomien suhteen. Moniosaajia ei oikein enää ole, joten jonkun sairastuminen aiheuttaa aikamoista säätämistä töiden järjestelyyn. Plussana tässä, että esimiehetkin ovat joutuneet ruumiilliseen työhön. Koronan aikaisen etätyön lisääntyminen taitaa aiheuttaa työpaikan lounasruokalan loppumisen, koska ruokailijamäärät ovat pudonneet romahdusmaisesti.


Molok  varaplm Mika Salonen: Molokilla on hieman hiljentynyt työtahti ja kausityöntekijät ovat pitäneet pekkasiaan. Myös muille työntekijöille on annettu mahdollisuus pitää kertyneitä pekkasia. Yt-neuvotteluissa on käsitelty OIL-käytäntöä. Varapääluottamusmies Salonen on esittänyt, että käytäntöä 2 päivää mahdollista pitää omailmoitussairaslomaa pidennettäisiin kolmeen päivään. Työnantaja jäi harkitsemaan ehdotusta. Ensi viikolla on Teollisuusliitosta tulossa työpaikalle sopimusasiantuntija, joka on mukana TVL-luokitusneuvottelussa. TVL-luokitus on ollut työntekijäpuolen ja työnantajan erimielisyyden aiheena jo pitkään. Hyvä että työnantaja vihdoin hyväksyi myös liiton asiantuntijan mukanaolon neuvottelussa. 


Hyvää alkanutta syksyäI  Terveisin a.o. puheenjohtaja